Synnytyskirjahylly on täten päivitetty ajantasaiseksi. Kirjat ovat lainattavissa postikulujen hinnalla, koska lukeminen synnytysasioista kannattaa.

Jos alkoi houkuttaa, laita sähköpostia.

Ihan alkuun synnytysvideo, joka sai ajatukset askartelemaan taas synnytysteeman ympärillä. Videolla näytetään synnytys, jossa äiti on valmistautunut hypnosynnytys-metodilla. Hän kuvailee synnytystään täydellisen mukavaksi ja kivuttomaksi. Omakohtaisen kokemuksen kautta uskon, että potentiaali kivuttomaan synnytykseen on kaikilla naisilla. Se ei vain tule itsellään (paitsi hyvin hyvin harvoissa tapauksissa) vaan vaatii valmistautumista ja ihan käytännön harjoitusta ja vaatii myös sen, että mukana on onnea sellaisessa muodossa, että synnytyksessä ei tapahdu komplikaatioita.

Katselin aamulla tämän hyvin valmistautuneen ja pelottoman äidin synnytysvideon ja aloin pohtia sitä kuviota, joka etenkin täällä meillä Suomessa on tavallista ja realismia. Kun tulevia vanhempia, erityisesti äitejä, ei valmenneta ymmärtämään synnytyksen haasteita ja mahdollisuuksia ja erityisesti ei anneta keinoja pärjätä synnytyksen muusta elämästä huomattavasti poikkeavien fyysisten ja psyykkisten piirteiden kanssa, mikä on lopputulos?

Pohdin synnyttäjiä, jotka eivät joko tiedä että synnytykseen voi valmistautua ja sen kanssa pärjäämiseen on keinoja tai sitten synnyttäjiä, jotka eivät ihan kuitenkaan ymmärrä ja jättävät siksi valmistautumisen vähiin. Kun synnytys alkaa ja supistusten voima kehossa lisääntyy ja lisääntyy, äiti huomaa, että tämä on TODELLA haastavaa ja jos hänellä ei ole keinoja pärjätä, hän on pulassa ja tarve puudutukselle syntyy.

Pohdiskelin, että lataako tavallinen synnytysvalmennus tai ehkä liiankin usein valmentamattomuus äitejä puolisoineen ajattelemaan, että heidän tärkein tehtävänsä synnytyksen aikana on siirtyä sairaalaan. Että se on suurin asia, josta he synnytyksessä voivat ottaa vastuuta. Ehkä ei tiedosteta sitä työtä ja vastuuta, mikä on synnyttäjällä oman synnytyksensä sujumisesta. Tällöin sitten ehkä ajatellaan, että sairaala hoitaa minun synnytykseni. Kätilöt, lääkärit. Että kun ollaan sairaalaan onnistuttu siirtymään synnytyksen aikana, vastuu ja mahdollisuudet vaikuttaa synnytykseen ovat muiden käsissä. Oma osuus typistyy siihen, että tekee niinkuin asiantuntija sanoo. Tätä tapahtuu varmasti aika paljon, enkä minä paheksu sitä että synnyttäjän asenne on tämä, koska syyt siihen ovat hyvin ymmärrettäviä.

Moni on jälkikäteen tyytyväinen sairaalan hoitamaan synnytykseensä. Kaikki eivät. Toiset ehkä toteavat, että sairaala ei hoitanut synnytystä tarpeeksi hyvin. En ole tyytyväinen. Synnyttäjä saattaa olla tyytymätön tai vaikutus voi olla hankalampi, joskus masennusta tai posttraumaattinen stressireaktio.

Joku valmistautuu seuraavaan kertaan ajattelemalla, että jospa tällä kertaa olisi parempi tuuri. Toinen käy pelkopolilla puhumassa ja saa toivottavasti apua. Kolmas vaatii pelkosektion. Neljäs ottaa ohjat omiin käsiinsä ja selvittää perinpohjin, kuinka ottamalla itse vastuuta pystyy vaikuttamaan asioiden sujumiseen, lukee, käy ehkä kurssilla, palkkaa doulan tukemaan itseään työssään. Viides ajattelee, että ongelma oli kätilössä/lääkärissä, joka hoiti synnytyksen, joten palkkaan doulan, jotta hän voi taata, että minun synnytykseni hoidetaan hyvin.

Doula ei kuitenkaan voi hoitaa synnytystä synnyttäjän puolesta. Siinä missä kätilö ja lääkäri voivat järjestää lääkkeitä ja toimenpiteitä kun äiti ei pärjää ja sillä tavalla hoitaa synnytystä, doulalla ei ole kontrollia synnytyksen kulkuun. Doula ei tee toimenpiteitä, ei tee päätöksiä synnytyksen hoidosta perheen puolesta, eikä voi edes suositella mitään toimenpidettä synnytyksessä. Doula ei pysty ulkoapäin vaikuttamaan äitiin niin, että hän sitten pystyisi pelkästään doulan avulla tekemään "oikein", koska sillä mitä äidin mielessä liikkuu on suuri vaikutus ja synnyttäjä itse on ainoa, joka tietää mitä korvien välissä tapahtuu ja on ainoa, joka voi siihen vaikuttaa. Doula voi tehdä ehdotuksia ja kannustaa, mutta hänellä ei voi määritellä sitä, mitä synnyttäjä ajattelee ja miten kokee asiat. Doula ei voi koskaan pelastaa äitiä synnytykseltä, eikä hänellä ole mahdollisuuksia kontrolloida sitä, kuinka kätilö tai lääkäri synnytystä hoitavat.

Mikä hyöty doulasta sitten on, jos palkkaamalla sellaisen ei saa rahoilleen vastinetta, voisi joku äyskähtää. Vastaus ei ehkä ole miellyttävä kuulla. Doulasta on kaikkein eniten hyötyä silloin, kun synnyttäjä itse ottaa vastuun synnytystyöstä. Silloin doulalla on parhaat mahdollisuudet tukea. Niin kauan kun synnyttäjä ajattelee, että joku muu tekee työn hänen puolestaan, hän on altis pettymään.

Kuinka sitten käytännössä voi ottaa vastuun synnytystyöstä? Esimerkiksi:

- Tunne itsesi, pohdi tarpeitasi.
- Työstä pelkojasi, kisko ne esille ja tuijota niitä silmiin. Helpoimmillaan pelko hellittää sillä, että sen myöntää olemassaolevaksi juuri sellaisena kuin se on. Toisinaan tarvitaan muita ratkaisuja.
- Hanki tietoa, jotta väärät uskomukset eivät kampita sinua.
- Harjoittele rentoutumista, hiljentymistä, aivokuoren vaientamista.
- Pohdi mitä kaipaat synnytyksessä läsnäolojoilta, keskustele avoimesti toiveistasi ja tarpeistasi heille.
- Pohdi ja harjoittele estoista hellittämistä. Synnytyksen aikana moni normaalielämässä tarpeellinen sovinnaisuus- ja käyttäytymissääntö on haitaksi. Harjoittele äänenkäyttöä ja lantion keikuttelua, kehon kuuntelua.
- Tutki ja kokeile erilaisia lääkkeettömiä keinoja, joiden avulla voisit pärjätä paremmin.
- Luota siihen, että olet nainen ja sinussa on uskomaton voima olemassa. Salli sen tulla esille.
- Muista, että kivuton ei tarkoita samaa kuin helppo ja vaivaton. Synnytys todennäköisimmin vaatii kaiken huomiosi, kaiken jaksamisesi, kaiken keskittymisesi ja voi viedä sinut aivan sietokykysi rajoille. Koet vähintään hyvin intensiivisenä synnytyksen. Tästä huolimatta on mahdollista, että kokemus on kivuton, joskaan ei siis todellakaan helppo ja vaivaton.

Oikeastaan on paradoksaalista, että kivuton syntymä vaatii syvimmän valmistautumisen ja valmiuden käydä läpi suuria haasteita. Arkitodellisuus kun yhdistää kivuttomuuden, vaivattomuuden ja helppouden tiiviisti yhteen ja voimakas intensiivisyys, kova työ ja suuri voimat kuluttava urakka, sekä sietokyvyn ravistelu liitetään tiukasti negatiiviseksi, vaikeaksi, kivuliaaksi, rankaksi. Kovin helposti tulee vedettyä johtopäätös, että kivuton synnytys tarkoittaa synnytystä, joka ei aseta haasteita, ei rasita, ei sisällä valtavaa voimaa ja johon ei siksi tarvitsisi valmistautua.

Kun synnyttäjänä olet itse valmis "hoitamaan oman synnytyksesi", siis synnyttämään itse niin, että kätilöt, lääkärit, lääkkeet ja toimenpiteet ovat paikalla ajatuksissasi ensisijaisesti turvaverkkona, on doulalla parhaat mahdollisuudet tukea sinua synnytystyössäsi.

Videon synnyttäjä on löytänyt voimansa ja hän ei pelkää synnytystä. Hän uskoo pärjäävänsä. Jos hän pelkäisi kipua eikä uskoisi selviävänsä siitä, hän ei pystyisi synnyttämään noin. On myös hyvä muistaa, että videon synnytys ei ole mikään ideaalisynnytys, eikä missään nimessä mallisuoritus, johon jokaisen pitäisi yltää. Tärkeintä on tehdä parhaansa ja se on paras mitä kukaan voi tehdä. On useita mahdollisia seikkoja, joiden takia synnytys ei muodostu samankaltaiseksi kuin videossa ja silti äiti on voinut pärjätä hienosti. Kivuttomuuden kokemus on hieno bonus, joka voi osua kohdalle, kun kaikki menee nappiin, mutta synnyttävä äiti ei ole missään nimessä epäonnistunut, jos synnytys tuntuu kivuliaalta.

Loppujen lopuksi jokainen synnyttää omalla tavallaan. On tilanteita, joissa aktiivisin ja vastuullisin valinta on olla valmistautumatta ja antautua kätilön, lääkäreiden ja puudutteiden hoiviin. Doulana ymmärrän, että en voi koskaan tietää yhdenkään synnyttäjän tilannetta kokonaisuudessaan, vielä vähemmän paremmin kuin synnyttäjä itse. Tämän takia luotan, että synnyttäjä tekee itselleen parhaat valinnat ja se mitä hän valitsee, on siksi minulle ok. Toivon kuitenkin, että pystyisin tarjoamaan äidille tukea ja tietoa, jonka avulla hänellä on paremmat mahdollisuudet löytää hänen ikioma oikea tiensä, oli se mikä tahansa.

Doula Elisa on saanut viime aikoina medianäkyyvyyttä. Ulvilan Seutu kirjoitti jutun ensin. Viime viikolla Länsi-Suomi kirjoitti jutun ja tänään ilmestyi Satakunnan Kansan uusin juttu. Olen iloinen siitä, että kiinnostusta on Satakunnassakin.

Kun sivuilleni saapuu, huomaa nopeasti, että kirjoitan paljon lääkkeettömästä, luonnonmukaisesta syntymästä. Syy tähän on yksinkertaisesti se, että koen synnyttäjien ansaitsevan tietää näistäkin asioista ja näistä harvoin kuulee muutoin. Mutta vaikka tästä aiheesta mielelläni kirjoitankin, ei se tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi synnyttää luomuna. Sellainen olisi järjetön ajatus nykypäivänä, koska lääketieteellä on suuri merkitys synnytyksen turvallisuudelle. Asiakkailleni toivon sellaisia synnytyksiä, joihin he itse voisivat olla tyytyväisiä. Asiakas myös itse määrittää millainen on hänen hyvä syntymänsä. Yhdelle se on luomu, toiselle lääkitty, kolmannelle sektio ja minun tavoitteeni on tukea niin, että kokemus olisi mahdollisimman hyvä. Lähden asiakkaan toiveista. Jos toiveissa on luomusynnytys, tuen siihen. Jos asiakas toivoo kipulääkitystä, tuen häntä siihen. Jos asiakas tarvitsee tukea pelkojen käsittelyyn, tuen siinä. Jos asiakas toivoo aktiivista tukea synnytyksen aikana, pyrin vastaamaan odotuksiin ja samoin mikäli asiakas toivoo minua paikalle turvaverkoksi, jota tarvitaan jos tarvitaan.

Turvallisuudentunne on tärkeä, oli synnytys minkälainen tahansa. Puolison läsnäolo on useimmiten tärkeää ja läheinen voi pystyä kaikkein parhaiten antamaan emotionaalista tukea. Tunteehan hän synnyttäjän parhaiten. Perheitä on kuitenkin erilaisia ja myös valintoja puolison osallistumisen suhteen. Oikea ja perheelle paras ratkaisu voi olla mitä tahansa puolison aktiivisesta fyysisestä osallistumisesta ihan puolison poissaoloon asti. Tavallisinta lienee ajatus siitä, että isä pääsisi todistamaan lapsensa syntymän ja osallistumaan synnytykseen. Moni puoliso kuitenkin on heikosti valmennettu kohtaamaan synnytyksen ominaispiirteet ja synnytyksen aikaiset äidin tarpeet. Vaikka kuinka olisi suuri halu tukea, ei välttämättä tiedä miten, koska synnyttävän puolison käytös ja tarpeet poikkeavat huomattavasti tavallisista arkitilanteista. Kun mukana synnytysmatkalla on doula, voidaan jo ennalta yhdessä pohtia millaisia tarpeita juuri tällä synnyttäjällä voisi synnytyksen aikana olla ja voidaan puolison kanssa jo ennalta miettiä ja ehkä harjoitella miten hän voisi synnyttäjää parhaiten tukea. Kun doula on mukana synnytyksessä, voi hän tukea puolisoa tukemaan synnyttäjää, näyttää mallia ja vaikka hoitaa käytännön asioita.

Synnytyksen lääketieteellisen puolen suhteen on parasta aina keskustella kätilön tai lääkärin kanssa. He osaavat perustella miksi jokin toimenpide olisi juuri teidän synnytyksessänne tarpeellinen ja osaavat arvioida riskejä ja etuja juuri teidän tilanteenne suhteen. Doulana pystyn tarjoamaan ja selvittämään teille vain yleisen tason tietoa ja ohjaamaan eteenpäin, mikäli tarve vaatii.

Mitä minä voin tarjota?

- tietoa normaalista synnytyksestä
- tietoa synnytyksen vaiheista syvällisesti
- tietoa synnytyshormonien toiminnasta ja siitä mikä niihin vaikuttaa
- tukea omien toiveiden jäsentämisessä ja synnytykseen valmistautumisessa
- kokemuksen tuomaa ymmärrystä synnytyksestä
- keinoja pärjätä supistusten kanssa ja edesauttaa synnytyksen sujumista
- keinoja tukea synnytyksessä
- läsnäoloni ja tarvittaessa ajatukseni synnytyksen aikana
- jatkuvuutta raskausajalta synnytykseen ja synnytyksen jälkeen.
- kuulevat korvat synnytykseen liittyville huolille ja olkapään murheille

Synnytys ja lapsen syntymä on merkittävä asia äidin ja perheen elämässä ja muistoissa. Mitä parempi muisto, sen parempi monellakin tasolla.

Kulttuurissamme tavallisesti liitetään saumattomasti yhteen kaksi asiaa, jotka usein ilmenevät samassa yhteydessä. Kun jotakuta sattuu, automaattinen tulkinta on, että hän myös kärsii kivusta. Ajatusta siitä, että kipu ei välttämättä johdakaan kärsimykseen, voi olla vaikeaa tajuta.

Ne ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Kärsiä voi ilman fyysistä kipua ja kipua voi tuntea ilman kärsimystä. Kivun kokemukseen vaikuttaa moni asia. Siihen vaikuttaa paitsi kehon kyky aistia kipua, myös se, kuinka tuntemus tulkitaan aivoissa. Kipuärsykkeen kulkemista aivoihin voi myös häiritä (lääkkeellinen ja lääkkeetön kivunlievitys).

Synnytyksen kannalta olennaista on, että kivun kokemukseen on mahdollista vaikuttaa ilman riskejä sisältäviä lääkkeellisiä kivunlievitysmenetelmiä. Synnytyskipuun vaikuttaa paitsi kipua lievittävät toimet ja kehon oma endorfiinineritys, myös tulkinta kivusta sekä asenne kipua kohtaan. Nämä myös vaikuttavat siihen, liittyykö kipuun kärsimystä vai ei.

Supistukset aiheuttavat aivan valtaosalla synnyttäjiä hyvin intensiivisiä tuntemuksia. Ne ovat kuitenkin vaarattomia, koska niiden tehtävä on viestittää synnyttäjälle paitsi siitä että synnytys on käynnissä, myös siitä miten hänen kannattaa toimia. Supistuksiin liittyvät voimakkaat tuntemukset eivät normaalissa synnytyksessä viestitä siitä, että jotakin olisi kehossa menossa rikki. Kun synnyttäjä ymmärtää, että supistusten aiheuttamat hurjatkin tuntemukset ovat turvallisia ja hän voi niistä selvitä, pelko ja pelon tuoma tarve päästä kivusta eroon, siis paeta vähenee. Pelko saa adrenaliinin erittymään, mikä vähentää endorfiinien (ihmiskehon oma tehokas "opiaatti") eritystä ja aiheuttaa kivu tuntemuksen koventumisen. Pelko myös aiheuttaa adrenaliinin myötä lihasjännitystä, mikä lisää kipua, kun kohdun supistelu ei pääse tekemään vapaasti työtään. Kun kipu tulkitaan vaaralliseksi, kipu kovenee. Tällöin asenne kipua kohtaan on vastustava, pelkäävä, pakoonpyrkivä. Äärimmillään tämä noidankehä johtaa siihen, että synnytys ei mielen ja kehon vastustuksen takia pääse etenemään ja lääketieteellinen puuttuminen tavallisimmin "pelastaa" tilanteen.

Kun kivun ymmmärtää ja tulkitsee hyödylliseksi, osaksi kehon herkkää tasapainoa toimintaketjussa, jossa vauva siirtyy kohdusta maailmaan, on supistustuntemuksiin mahdollista asennoitua antautumalla. Tällä tarkoitan asennetta, jossa sallitaan supistusten tapahtua omassa kehossa ja hyväksytään se. Antaudutaan synnytyksen alkukantaisuudelle unohtaen analysoinnin ja tapahtumien hallinnan yrityksetkin. Vastaanotetaan jokainen supistus kuin ystävä. Avoimena, rentona, luottaen. Kun supistus tulkitaan positiivisena, äiti voi rentoutua. Synnytyksen alkuvaiheessa rentoutuminen onnistuu supistuksen aikanakin, loppuvaiheessa ehkä vain supistusten välissä, kun myrsky sisällä heittelehdityttää urakan viime senttejä työstäen. Kun äiti antautuu synnytyksen voimille, eikä pelkää sitä, hänen kehonsa pystyy tehokkaimmin tuottamaan kaikkia tärkeitä synnytyshormoneita, mukaanlukien endorfiineja, jotka toimivat tehokkaana kehon omana kivunlievityksenä. Synnytys etenee paremmin ja äiti löytää supistusten ohjaamana kuin vaistomaisesti asentoja ja liikkeitä, joissa sekä hänen, että sikiön on paras olla. Syntyy positiivinen kehä: Äiti antautuu supistuksille, hän rentoutuu, kivun kanssa pärjää helpommin ja hän vaipuu yhä syvemmälle synnytysmaahan, mielentilaan, joka tekee synnytyksestä voimakkaan positiivisen kokemuksen, jota myös synnytysregressioksi kutsutaan. Äärimmillään vaikka supistukset olisivat äärirajoilla intensiivisyydeltään, synnyttäjä ei tulkitse niitä edes kivuliaiksi, ainoastaan intensiiviseksi voimaksi, puristukseksi, aalloksi, kuka mitenkin ja supistusten välillä hän kokee ihanimman endorfiinieuforian koskaan.

Samankin synnytyksen aikana voi esiintyä molempia kehiä, kivun ja pelon, sekä antautumisen ja rentoutumisen. Ympäristö vaikuttaa osaltaan suuresti siihen, miten äiti pystyy positiiviseen kehään antautumaan. Joskus ympäristö, kätilö, puoliso, doula voi auttaa äidin pelosta luottamukseen ja sitä kautta pärjäämiseen. Joskus äiti voi huomata itse jos meinaa lipsahtaa kohti pelkoa, paniikkia, valitusta, kärsimystä ja ojentaa itse itsensä oikeaan suuntaan.

Tämä naisissa oleva potentiaali on nykyisessä synnytyskulttuurissamme hyvin suuresti hukassa. Yllä esittelin skaalan ääripäitä. Olennaista on kuitenkin se, että omaan kokemukseen voi vaikuttaa. En kuitenkaan väitä, että euforisen synnytyksen saaminen on pelkästään tahdosta kiinni. Moni muukin seikka vaikuttaa paitsi kipuun, myös siihen, kuinka positiivisesti äidille on mahdollista supistuksiin suhtautua. Eivätkä nämä asiat ole aina synnyttäjän muokattavissa. Jos kuitenkin käy hyvä tuuri ja synnytys on ongelmaton ja ympäristö tukee synnyttäjää työssään, on aivan mahdollista saada voimauttava, jopa euforiantäyteinen synnytys. Tosin kulttuurimme kyllä takaa sen, että on turha odottaa sen tulevan itsestään kuin Manulle illallinen.

Kulttuurissa, jossa kipu ja kärsimys liitetään saumattomasti yhteen, on erittäin todennäköistä, että synnyttäjä tarvitsee synnytysmatkaansa varten tietoa, tukea ja valmistautumista, jotta synnytysmaahan pääsy olisi mahdollinen.

" Karjun lujempaa kuin koskaan. Mitään muuta supistuksen ja ponnistuksen ulkopuolella ei ole. Kaikki huomioni keskittyy siihen, kuinka kehoni ponnistaa lasta ulos. Käteni on alapäässäni ja tunnen sormillani kuinka vauvan pää työntyy ulos. Mikä järjetön intensiteetti ja voima. En voi olla karjumatta. Äkkiä tuntuu helpotus ja supistus lakkaa. Hämmästyn itse kuinka rauhallisesti ja tavallisella, tyynellä äänellä sen hurjan eläimellisen ja alkukantaisen karjunnan jälkeen totean pään syntyneen. Nousen pystympään ja pystyn vastaamaan kätilön kehotukseen hengitellä ja olla ponnistamatta. Ei edes supista. Seison polvillani kylpyhuoneen lattialla. Puolisoni ja doulani tukevat minua käsivarsista. Kätilö auttaa vauvan ulos ja pyytää minua ottamaan hänet polvieni välistä. Saan vauvan käsiini. Pieni parkaisee hiukan.

Siinä hän on. Synnytys on ohi ja tässä on hän, joka ihan hetki sitten vielä tölvi vatsaani sisältäpäin. Olo on mahtava. Käsitin kaikilla mahdollisilla tasoilla sen, kuinka vauva siirtyi kohdun sisältä lävitseni käsiini. Siinä hän on. Huohotan hieman ja pyydän valoja päälle. Saunasta kajastava himmeä valo ei riitä. Minä haluan katsoa lastani nyt kun hän vihdoin on tullut.

Valot syttyvät. Lapsi lepää käsissäni pyyheen päällä. Puhun hänelle. "Sinäkö siellä mun mahassani olit". Hiukset valuvat kasvoilleni ja pyydän doulaa siirtämään ne korvieni taakse. En halua irrottaa vauvasta. Taas katson häntä lumoutuneena. Synnytyshormonit kulkevat kehossani, olo on huikea, vauva on ihana. Lapsi lepää käsivarsillani hiljaa ja tyynenä. Katselee vain. Hänellä näyttää olevan hyvä ja turvallinen olla.

Kätilö kurottaa käsieni välistä napanuoralle. Sanoo katkaisevansa. On sykkinyt loppuun. Hämmästyn, nytkö jo? En ollut sekuntiakaan uhrannut ajatellakseni napanuoran sykkimistaä. Kokeilen napanuoraa kädelläni, koska aika tuntuu niin lyhyeltä. Ihan löysä. Katsos vaan. Kätilö avustajansa kanssa lypsää katkaistusta napanuorasta verta putkiloon tsh-näytettä varten.

Verta loiskahtaa lattialle, pieni hyöky. Mainitsen asiasta hämmentyneenä. En tiedä onko aihetta huolestua. Istukka on irronnut, kätilö toteaa. Puoliso ottaa vauvan, jotta voin nousta ja istukka saadaan autettua ulos. Sitten pääsen hetkeksi vielä istumaan ja saan vauvan syliini ensi-imetystä varten. Vauva hamuilee jo. Nappaa ahneesti kiinni rintaan ja ote tuntuu hyvältä. Kävipä helposti."

Kokemus oli kolmannesta synnytyksestäni ja kuva on luonnos siitä hetkestä, joka on painunut voimakkaasti mieleeni. Ensi hetket kuopuksen syntymän jälkeen. Kuvassa näkyvät tummat polvet ovat puolisoni ja doulani. Kätilö avustajansa kanssa oli näkökenttäni ulkopuolella heti takanani.

Delayed Cord Clamping -sivustolta lukemani kirjoitus Mother and baby-positioning after birth sai minut myös pohtimaan, että mikä on ihmisemolle luontainen tapa toimia heti vauvan syntymän jälkeen. Onko tällaisesta asiasta ylipäätään enää tietoa ja kokemusta?

Hyvin tyypillistä nykysynnytyksessä on puuttuminen tavalla tai toisella synnytyksen kulkuun. Hyvin harva äiti Suomessa pääsee synnyttämään ihan itse, alusta loppuun, ilman että kukaan kertoo hänelle mitä hänen kuuluu missäkin vaiheessa tehdä. Harva loppujen lopuksi varmaan edes kokee voivansa päättää itse miten toimii, koska odottaa kätilön tietävän paremmin ja neuvovan mitä tehdä, mikä on oikein.

Jos äiti synnyttää lääkkeettömästi, aktiivisesti, pelotta, vaistojaan kuunnellen ja niihin luottaen, kehonsa tarpeiden mukaan luottaen omaan kykyynsä toimia tilanteen vaatimalla tavalla (siis mikäli ei ilmene ongelmia, joihin kätilön on puututtava), valiten itse asentonsa synnytyksen eri vaiheissa, mukaanlukien ponnistus, kuinka hän toimii kun lapsi on syntynyt? Voisiko äiti vaistota tässäkin tilanteessa toimia tavalla, joka auttaa lasta siirtymään kohdun ulkopuoliseen ympäristöön?

Voisiko todella olla niin, että tällaisissa olosuhteissa synnyttävä äiti toimisi vaistomaisesti tavalla, joka olisi syntyneelle lapselle turvallisin?

Äiti pitää lapsen alhaalla, jotta veri pääsee parhaalla tavalla siirtymään istukasta napanuoran kautta vauvaan. Äiti antaa lapsen kokea hetken kylmää, jotta hengitys ja sitä myöten istukan verta siirtävä toiminta tehostuu. Ja samalla äiti kokee hallitsevansa tilannetta, tuntee lapsensa olevan turvassa. Ehkä hengähtää hetken synnytysurakan raskaimman vaiheen jälkeen ennen kuin suuntaa huomionsa lapseen. Sitten vasta poimii pienen syleilyynsä.

Miksi ei luontoäiti olisi tätäkin asiaa äiteihin koodannut? Olemmeko hukanneet tämän ymmärryksen ihmisemon viisaudesta sairaalojen, rutiinien ja lääkkeiden myötä?

En tarkoita etteikö synnytykseen puuttuminen monessakin tilanteessa olisi perusteltua, tärkeää ja hyvin tarpeellista. Todellakin on. Pohdiskelen tätä asiaa niiden synnytysten kantilta, joissa kaikki sujuu hyvin ja ongelmitta. Onko silloin todella tarpeellista puuttua asioiden luonnolliseen kulkuun?

Myrsky tuli ja viskoi kymmenittäin puita nurin välillä Doula Elisa - maailma. Alle jäi sähköjohto ja toinenkin ja puhelinyhteydetkään eivät pelaa. Puuhella ja uuni, sekä jääkaappilämpöinen kuisti mahdollistavat pärjäämisen, mutta tavoitettavuus on lähes olematon, ellei tule ovelle. Ilmoitan kun sähköt ja yhteys ulkomaailmaan palaavat.

Joulupukki muisti uudella TENS-laitteella ja isolla nipulla elektrodeja, joten mahdollisuudet saada laite kauttani vuokralle tuplaantuivat! 

Tsemppiä muille sähköittä pärjääville! On muuten loistava tilaisuus fiilistellä entisaikojen elämää.

28.12:

Katkos ohi, linjoilla ollaan!

Oletko koskaan harmitellut sitä, että arkielämässä ei meinaa tulla tilaisuutta puhua synnytyksestä tai jos tuleekin, sosiaalinen koodi tuntuu vaativan kauhukokemusten ja kärsimyksen painottamista? Haluaisitko sen lisäksi joskus puhua siitä, mikä synnytyksessä on hyvää? Toisin sanoen haluaisitko puhua synnytyksestä kokonaisuutena sellaisten äitien kanssa, jotka ovat valmiita kuulemaan ja kuuntelemaan ja jakamaan kokonaisvaltaisempia kokemuksia?

Oli synnytyskokemuksesi traumaattinen, kauhea, mitäänsanomaton, ihana, voimauttava tai hämmentävä, olet tervetullut jakamaan kokemuksesi muiden synnyttäneiden äitien kanssa. Olet myös tervetullut mikäli odottelet yhä ensisynnytystäsi.

Tammikuun seitsemäntenä päivänä kello 15.00 on Paluksen koululla  äitien vertaiskohtaaminen, jonka tarkoituksena on keskittyä synnytykseen.

Ilmoittaudu: doulaelisan@gmail.com, niin saat tarkempaa infoa sitten kun joulutohina helpottaa. Tilaisuus on maksuton. Nyyttikesteistä on ollut vähän puhetta kiinnostuneiden kanssa, mutta jatketaan siitä sähköpostitse.

Näytä Paluksen koulu suuremmalla kartalla

Käytin eilisen myöhäisillan etsiäkseni hyviä synnytysvideoita netistä. Youtubesta löytyi joitakin hyviä ja poimin tähän sellaisia, jotka mielestäni sopivat katsottavaksi synnytykseen valmistautuessa. Kaikki ovat kauniisti kuvattuja, ei lähikuvia vauvan syntymästä. Mukana on ammattimaisesti tehtyjä valmennusvideoita, ammattilaisen kuvaamia synnytysvideoita sekä amatöörivideoita oikeista synnytyksistä. Haluan vastapainoksi median tavalliselle synnytyskuvastolle tuoda näillä videoilla näkyville miltä lääkkeetön synnytys ja hyvä synnytysregressio usein näyttää. Äänenkäyttö voi olla vielä videoissa kuuluvaa voimakkaampaakin. Erityisesti valmennusvideoita katsoessa on hyvä muistaa, että vaikka synnytyskyky itsessään on hyvin pitkälti samanlaistainen naiisilla eri puolilla maailmaa, siinä on eroja kuinka synnytyksiä hoidetaan. USA:ssa korostuvat eri tavat hoitaa synnytystä kuin Suomessa ja valistavat videot on suunnattu USA:n synnyttäjille.

Aluksi animaatio siitä, kuinka vauva siirtyy kohdusta ulos. Tässä näkyy hienosti vauvan kiertyminen synnytyskanavassa.

Seuraavaksi kuusiosainen Lamaze healthy birth practice-sarja, joka on tehty valmennusta varten.

Ensimmäinen video kertoo siitä, kuinka synnytyksen on hyvä alkaa itsellään paitsi jos käynnistämiseen on perusteltu terveydellinen syy.

Toinen video kertoo eri asentojen ja liikkumisen tärkeydestä synnytyksen aikana. Vaistojen kuuntelu antaa tavallisesti parhaat vinkit siitä, mikä asento on hyväksi sekä vauvalle, että synnytykselle.

Kolmas video painottaa jatkuvan tuen merkitystä synnytyksen aikana.

Seuraavaa videota katsoessa on syytä muistaa, että USA:n sairaaloiden synnytyskulttuuri eroaa Suomalaisesta. Suomessakin voi tosin tulla eteen tilanteita, joissa kätilön ehdottama toimenpide ei ole välttämätön. USA:ssa tätä käsittääkseni tapahtuu enemmän.

Viides video kertoo ponnistusasennoista ja siitä, kuinka paras tapa ponnistaa on useimmiten seurata kehon omaa ponnistuksen tarvetta.

Pidä vauva lähelläsi synnytyksen jälkeen. Siitä on paljon etua!

Löysin Youtuben ihmemaasta hyvin kauniin sarjan ammattilaisen kuvaamia ja koostamia videoita lääkkeettömistä synnytyksistä. Lääkitsemätöntä synnytystä kokematon saattaa pohtia, että onko musiikki valittu tarkoitushakuisesti pehmentämään todellisuutta, mutta voin vakuuttaa, että minusta musiikkivalinnat videoissa ovat hyvin onnistuneet ja kuvastavat sitä tunnelmaa, mikä synnytyksessä on hyvä olla ja miltä monesti lääkkeettömästä äidistä tuntuu.

Lyhyt pätkä äänenkäytöstä synnytyksessä:

Äänenkäyttöä siirtymävaiheessa. Intensiteetti on jo kova, mutta äiti pärjää hyvin.

Yritin etsiä videota liikkuvammasta äidistä ja tämä oli ainut sinnepäin. Synnytys on aktiivisesti käynnissä ja äiti kävelee käytäviä puolisonsa ja doulan kanssa. Pärjää hyvin. Huomatkaa äidin rentous miestä vasten nojatessaan ja keinutellessaan.

Linkittelen toki lisää hyviä videoita aina kun vastaan tulee.

Olen jo pitkään jossain tuolla aivojen taustalla pohtinut kuinka pukea sanoiksi se, kuinka kiroilu voi ilmetä ja vaikuttaa synnytyksessä. Täsmällisten sanojen löytäminen on ollut jostain syystä hankalaa. Olen itse kokenut omissa synnytyksissäni sekä positiivista, helpottavaa, auttavaa kiroilua että negatiivista, haitallista kiroilua. Synnytyksen aikana tuntemukset voivat olla niin voimallisia, että tulee yllyke kiroilla. Sillä on kuitenkin väliä millä tavalla kiroilee, mikä kiroilun tarkoitus on. Milloin kiroilu kannattaa ja milloin sitä kannattaa välttää?

Toisessa synnytyksessäni kalvojen puhkaisun jälkeen siirryttiin suoraan latenssivaiheesta siirtymävaiheeseen ja se tarkoitti sitä, että supistusten voima kasvoi äkillisesti paljon. Uuteen intensiteettin sopeutuminen oli haastavaa ja supistusten voima sisälläni tuntui moninkertaisesti siltä, mikä sisälleni mahtui. Jotta voisin pärjätä, minun piti voida vapauttaa kaikki se voima ulos itsestäni. Olin kuin tulivuori, jonka piti saada purkautua, jotta purkausten välillä voisi olla tyyntä. Voima tuli ulos hurjana kirosanojen karjuntana. Pelkkä voimakas äänenkäyttö ei riittänyt siihen, että koko intensiteetti pääsi ulos. Vain vahvimmissa kirosanoissa oli tarpeeksi ytyä kuvaamaan voimakkuutta. Takaovi oli jäänyt raolleen ja minusta tuntui helpottavalta, että supistukseni voima pääsi ovesta ulos, koska vasta ulkona tila oli riittävän suuri vastaamaan supistuksen voimaa. Kiroilu tuki pärjäämistäni, koska se oli kuvailevaa ja antautuvaa.

Kolmannen synnytyksen siirtymävaiheessa supistusten intensiteetti alkoi taas olla voimakas. Tällä kertaa kuitenkin kehoni oli ehtinyt mukaan ja TENS voimisti kehoni omaa endorfiinintuotantoa loistavasti. Voimakas äänenkäyttö riitti vastaamaan voimaltaan supistusta. Silti, siirtymävaiheen adrenaliinineritys, sietokyvyn rajamaiden kokeminen sai minut hetkellisesti kiroamaan tuntemusten vaikeutta. Yksi äristy PERHANA ja tunsin välittömästi kuinka se vaikeutti oloani. Kiroilu vaikeutti pärjäämistäni, koska se oli valittavaa ja vastustavaa. En kiroillut enää kertaakaan vaan jatkoin hurjan AAAAAn karjuntaa..

Jos nämä sävyt tunnistaa, voi synnyttäjä tai tukihenkilö tunnistaa milloin kiroilu on ok ja milloin se on merkki siitä, että synnyttäjä alkaa hukata pärjäämisen, hallinnan ja tarvitsee tukea päästäkseen takaisin rytmiin.

Nimimerkki "Eräs kätilö" kommentoi edellistä kirjoitustani ja ajattelin koostaa tähän vastineeni. Lainaan hänen kirjoituksistaan kohtia, joita kommentoin.

Hän kirjoitti: "Miksi kirjoittaja niin usein teksteissään kyseenalaistaa kätilöiden tahdon tehdä hyvää synnyttäjälle?"

En ole pyrkinyt kyseenalaistamaan kätilöiden tahtoa tehdä synnyttäjälle hyvää, koska uskon että kätilöistä valtaosa tekee työtään synnyttäjän parhaaksi. Siinä tosin saattaa olla näkemyseroja, että mikä on synnyttäjän parhaaksi.

"Jos doulan lähtökohta on se, että kätilöt (kaikki!) haluavat synnyttäjän olevan kiltti ja hyvä potilas sellaisena kuin se yleensä käsitetään, siis hiljaa ja tottelevaisesti käyttäytyvä, ei-vaativa asiakas, ei varmastikaan doulan ja kätilön välille voi syntyä luottamuksellista sidettä, jota doulan asiakas, synnyttäjä, varmasti tarvitsisi. "

Tästä olen aivan samaa mieltä. Valitettavasti olen tutustunut lukuisiin synnyttäjien kertomuksiin synnytyksistään sekä Suomessa, että ulkomailla sekä lukenut monia doulien kokemuksia kätilöiden työskentelystä (pääasiassa Britanniasta) ja joskin niistä käy ilmi, että on olemassa kätilöitä, jotka osaavat tukea luonnonmukaista synnytystä ja synnyttäjää, on myös olemassa kätilöitä, jotka eivät oikein osaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uskoisin kätilöiden sabotoivat synnytyksiä tahallaan. Tarkoitusperät voivat olla hyvät, vaikka lopputulos ei olisikaan onnistunut.

Selvyyden vuoksi: Minä en usko, että kaikki kätilöt haluaisivat synnyttäjän olevan vaivaton potilas. Sellaisia kätilöitä saattaa olla, mutta kyse voi olla ihan vain siitäkin, että aktiivista synnyttäjää ei osata tukea. Minusta synnyttäjän ja puolison on syytä tiedostaa, että voi käydä niin, että omalle kohdalle osuvan kätilön kanssa eivät kemiat kohtaa.

"Mutta on sille syynsäkin, miksi kätilöt niin kovin usein kehottavat vanhempia olemaan suunnittelematta ja käsikirjoittamatta synnytyksiään. Ne tarkimmin käsikirjoitetut synnytykset kun jostain kohtalon oikusta äärimmäisen harvoin menevät lainkaan käsikirjoituksen mukaan."

Minä en koskaan missään nimessä suosittele yhdellekään synnyttäjälle synnytyksensä suunnittelemista tai käsikirjoittamista. Tällä tarkoitan jäykkää suunnitelmaa otsikolla: "Näin synnytykseni etenee ja näin toimin synnyttäessäni."

Sen sijaan suosittelen kyllä suuresti synnytykseen valmistautumista. Tällä tarkoitan tutustumista paitsi synnytyksen fysiologiaan, myös psyykkiseen puoleen, mielen ja kehon yhteyteen, synnytyshormoneihin ja siihen kuinka tunteet niihin vaikuttavat, lääkkeellisiin ja lääkkeettömiin kivunlievityskeinoihin mahdollisuuksineen sekä riskeineen, oman kehon ja mielen tutkiskeluun sekä synnytykseen liittyvien pelkojen käsittelyyn.

Synnytyksen käsikirjoittamisella ja synnytykseen valmistautumisella on ero, jota ensisynnyttäjä ei välttämättä hoksaa ja jos synnytysvideolla puhutaan ainoastaan synnytyksen suunnittelun haitallisuudesta, synnyttäjä helposti ymmärtää sen kattamaan myös valmistautumisen.

Jos synnytysvalmennuksessa kukaan ei sano, että itse voit vaikuttaa (siis eri asia kuin päättää) siihen kuinka synnytyksesi koet ja kuinka se sujuu, ensisynnyttäjä etenkin usein kuvittelee, että kaikki on pelkän sattuman varassa. Sitten jos ongelmia tulee, synnyttäjä helposti tulkitsee kehonsa olevan viallinen ja ongelmien johtuneen siitä, vaikka hyvin harvoin ongelma on siinä.

"Mainitsemassasi valmennusvideossa ... kerrot, ettei synnytys ole edes käynnissä. Tositilanteita niin kovin monesti työurani aikana nähneenä voin kertoa, että äärimmäisen harva synnyttäjä haluaisi synnytystään kuvattavan valmennusvideolle ihan oikeasti "tositoimissa". Vaikka lupa etukäteen heltiäisikin, se yleensä unohtuu hyvin nopeasti kun kivut ("poltot") astuvat kuvaan. Ja eikös juuri se ole oman tahtonsa noudattamista ja omien toiveidensa toteuttamista? Kuka siinä vaiheessa haluaa ajatella tulevien äitien parasta, että he saisivat nähdä todenmukaista synnytysvideota? Jotkut tietenkin, siksihän meillä on olemassa jopa ponnistusvaiheessa kuvattuja opetusvideoita, tosin niitä käytetään pääasiassa kätilöiden koulutuksissa. Ei niitä kukaan tuleva vanhempi tosissaan haluaisi nähdä."

Ymmärrän hyvin sen, että synnyttäjä saattaa synnytyksen aikana tulla toisiin aatoksiin synnytyksensä kuvaamisesta ja hänellä on siihen täysi oikeus. Minulla ei ole minkäänlaista ongelmaa sen kanssa. Ongelma on siinä, mitä materiaalia valitaan näyttää, millä tavalla sekä mitä jätetään näyttämättä. Aitoja synnytysvideoita lääkkeettömistä synnytyksistä on olemassa (ja suunnittelen kaivelevani niitä youtubesta tänne blogiin linkitettäväksi, kunhan ehdin). En usko, että avautumisvaiheen erilaisia pärjäämiskeinoja olisi täysin mahdotonta näytellä uskottavasti. En pidä synnytysvalmennuksessa esitettyä videota riittävän monipuolisena.

Minä uskon, että on olemassa tulevia vanhempia, jotka ihan oikeasti haluaisivat nähdä miltä näyttää synnyttäjä, joka pärjää synnytyssupistusten kanssa. Siihen tosin rinnalle olisi tärkeää saada myös kerrontaa siitä, mitä tapahtuu, miksi synnyttäjä toimii kuten toimii ja miksi se auttaa. Pelkkä synnyttäjän katselu ilman syventämistä saattaa näyttää jopa pelottavalta. En pidä tarpeellisena, että tuleville vanhemmille esitettäisiin graafisia lähikuvia lapsen syntymästä. Se olisi tarpeetonta ja mahdollisesti haitallistakin.

"Kokemukseni mukaan useimmat vasta synnyttäneet vanhemmat sanovat spontaanisti synnytyksestä, että he eivät todellakaan olisi halunneet saada etukäteen todenmukaista kuvaa siitä, mitä se oikeasti on. "

Tosin veikkaisinpa, että suurin osa näistä synnyttäjistä ei ole saanut ennalta valmennusta, joka olisi antanut heille eväitä pärjätä itse, eikä heillä ole ollut synnytyksen aikana jatkuvaa osaavaa tukijaa. Se vaikuttaa siihen, millaiseksi synnytyksen kokee. Voin ihan omasta kokemuksestani sanoa, että viimeisin oma synnytykseni olisi helposti voinut olla euforian ja kivuttomuuden kokemuksen sijaan traumaattinen ja kärsimystä täynnä, mikäli ympäristö ei olisi tukenut synnytystyötäni ja mikäli en olisi siihen valmistautunut.

"Olisi muuten mielenkiintoista tietää, mitä blogin kirjoittaja voimakkaine mielipiteineen on mieltä synnytyspelon vuoksi sektiota vaativista äideistä? "

He ovat äitejä, joilla on niin voimakas synnytyspelko, että he eivät koe kykenevänsä käymään läpi alatiesynnytystä. Osan pelkoa voidaan lievittää tiedolla ja tuella, osan ei. Ymmärrän pelkäävää äitiä, koska minulla on synnytykseen liittyvistä peloista kokemukseni ja toivoisin voivani helpottaa pelkäävän äidin oloa ja ahdistusta.

"Kyseenalaistaminen on hyvä asia. Kätilön ammattitaidon kyseenalaistaminen ei ole. Nämä muistaen kirjoittajasta tullee hyvä doula. Kiitos. "

Jos kätilön ammattitaitoa ei saa kyseenalaistaa, silloin asetetaan kätilö erehtymättömän asemaan. Kätilöys ei tee ihmisestä erehtymätöntä. Se on sitten eri asia milloin ja kuinka kätilöiden (osan) ammattitaitoa kannattaa kritisoida.

Ja toisaalta kätilön on ymmärtääkseni nykyään olosuhteiden takia vaikea tukea synnyttäjää täysipainoisesti. Kätilö ja synnyttäjä eivät Suomessa pääse tutustumaan toisiinsa ennen synnytystä, synnyttäjän yksilöllisten tarpeiden kommunikointi on siksi usein haastavaa, useissa sairaaloissa on kiireen takia vaikea ehtiä olemaan synnyttäjälle läsnä ja vuorotyö voi estää synnyttäjän tukemisen koko synnytyksen läpi. Nämä seikat eivät ole kätilöiden syytä, mutta niilläkin on vaikutusta. Uskon, että moni kätilö muokkaisi kernaasti työolosuhteitaan sellaisiksi, että pystyisivät täysipainoisemmin tukemaan synnyttäjiä.